Kyselyihin vastaus. Miksi Herpes- rokote?
Vastasyntyneitten suojaksi tarkoitettu rokote, joka annetaan tiineelle nartulle ja se immuniteetti siirtyy ternimaidon kautta pennuille. Tämä pienentää riskiä, että pennut sairastuvat ja kuolevat herpesinfektion vuoksi.
Narttu rokotetaan kaksi kertaa- ensimmäinen rokote juoksun alusta, kun astutuksesta on kulunut noin kymmenen vuorokautta. Toinen annetaan noin kymmenen vuorokautta ennen syntymää.
Vielä ei ole tietoa, onko Pihka tiine vai ei. Haittaa rokotteesta ei ole.
Koiran herpes on virusinfektio ja hyvin yleinen. Sitä esiintyy kaikkialla maailmassa ja se on erittäin tarttuva. Jos koira saa tartunnan, kantaa se sitä virusta loppuelämänsä. Vastasyntyneille pennuille se on hengenvaarallinen.
keskiviikko 5. syyskuuta 2018
-
Pennut hilluivat taas ihan kunnon vauhdissa keittiössä. Olipa mukavaa painattaa pallon perässä ja vauhdilla. Isot koirat olivat aidan takana...
-
Yki viikko on takana ja kaikki ovat ylittäneet syntymäpainonsa. Painot ovat painaneet kilon rajan yli. Tuntuvat jo niin isoille kädessä. Pik...
-
Aamulla lämpö oli 36.9 ja ei enää maistu mikään muu kuin hirvelihaviipale. Läähättelee ja tyhjentää itseään. Oli tunkenut itsensä ainoaan p...